maanantai 20. toukokuuta 2013

Lahden takana pian 5 vuotta

Juhhei, täällä ollaan!

LK:n edelliseen postauksen kommentteihin nakkaaman kehotuksen ansiosta heitän edes pienen elonmerkin tänne blogin puolelle.

Kännykän kamerassa on kaikenlaisia kuvia asioista, joita haluaisin teidän kanssanne jakaa, uusi kasvovesi testattu (jotta aiempi historiallinen kosmetiikkapostaus saa jatkoa) ja paljon hienoja uuden kotiseudun pyöräreittejä koeajettu.

Luvassa muun muassa kaupassakäymiseen liittyvää tekniikkaa, maitoautomaatteja sekä yleisiä meidän perheemme ja Tallinnan kuulumisia.

Onhan tässä ryhdistäydyttävä, sillä Lahden takana -blogi täyttää viikon päästä tasan viisi vuotta. Viisi!

Ikääntyminen on näköjään vähentänyt postaustahtia. Osansa lienee myös palaamisellani työelämään ynnä kevään kestäneillä muuttovalmisteluilla. Nyt laatikot on lähes kaikki saatu purettua (paitsi ne, jotka olivat viisi vuotta purkamatta ja siirtyivät entisessä kuosissa myös tähän uuteen osoitteeseen. Miten niin liikaa tavaraa?)

Tallinnassa on juuri nyt tuomentuoksuinen, hurjan kaunis kevät. Virolaiset naapurit kuopsuttavat pihoillaan niin ahkerasti, että minua hävettää hortonominen laiskuuteni. J meinaa pyörtyä nähdessään pihalla kastemadon, K taas tonkii innolla multaa. Uusien kotinurkkien satakieli laulaa vähän eri tavalla kuin aiemman kodin takapihan ööbik. Aamuisin sängyssä maaten voi päätellä verhon takana odottavan säätilan sen mukaan, kuinka paljon satamasta kuuluu laivojen sumutorvien tööttäyksiä.

Kuulemisiin pian.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten mukavaa, että olette taas langoilla ja muutto on sujunut hyvin. Meillä on edelleen - yli vuosi muutosta - sama ongelma noiden purkamatta olleiden muuttolaatikoiden kanssa. Jos joku veisi ne kellarista pois, en edes tietäisi mitä on kadonnut! Tuumii, T Jäkestä

S kirjoitti...

Täällä ollaan juu! Minä koin myös melkoisia yllätyksiä pakkaillessani taas viiden vuoden takaisia laatikoita. Kyllähän paljon tavaraa lähti kiertoonkin, mutta edelleen siirtyi mukana kamaa, joka saattaa olla samoissa lootissa vielä vuosien päästäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun päivität edelleen vaikka harvemmin. Pitempään maassa asuessa ihmeteltäviä asioita ei vain enää ole niin paljon, joten kirjoittamisen aiheet vähenevät.

Minulla koko blogin luonne muuttui, kun palasin Suomeen. Päivityksiä tulee harvemmin, mikä johtuu käytännössä siitä, että kotimaassa minulla on sosiaalinen elämä ja vähemmän aikaa bloggaamiseen ;)

S kirjoitti...

madjaarienmailla, juuri näin. Kovin tuorein silmin ei enää kotinurkkiaan osaa katsella.

Ja kyllä me kantikset edelleen sunkin blogia luetaan, päivitystahdista viis!

Related Posts with Thumbnails