lauantai 13. huhtikuuta 2013

Viru - Tarinoita hotellista

Kävin työn puolesta katsomassa Tallinnan Viru-hotellista kertovan dokumenttielokuvan Viru - Vabaduse saatkond. Tämä vironkielinen leffa on Viroon kohdennettu versio Taru Mäkelän ohjaamasta elokuvasta Viru - Tarinoita hotellista.

Tallinnan, Viron ja Virun historiasta kiinnostuneelle elokuva on ehdotonta katsottavaa. Viru-hotelli on ilmiselvä osa Tallinnan kaupunkikuvaa, mutta sen historiaa ja merkitystä Viron länsimaistumiselle ei välttämättä osaa satunnainen Tallinnan-kävijä ajatella.

Hotellin kulta-aikaan liittyy järjetön määrä uskomattomia tarinoita. Pelkästään sen rakentaminen oli mullistavaa. Elokuvasta jäi mieleen Tallinnan silloisen pääarkkitehdin kommentti siitä, miten neuvostoaikaisten tylsien kerrostalojen rakentaminen "ei antanut mitään sielulle". Sitten tuli Viru-hotellin rakentaminen, jossa käytössä olikin länsimaisia materiaaleja, ja tiukkoja rakennussäädöksiä saatettiin katsoa hieman läpi sormien.

Jos muualla neuvosto-Virossa olikin pula, defitsiit, asioista, Viru-hotellissa oli kaikkea. Sen ansiosta siellä majoittuivat kaikki oman aikansa huippunimet Elizabeth Taylorista Iranin shaahiin Reza Pahlaviin.

Ja sitä henkilökunnan määrää! Parhaimmillaan Virussa on työskennellyt noin 1 000 ihmistä. Leffassa haastatellun tarjoilijan mukaan yhtä asiasta kohden saattoi olla 1,3 henkilökunnan edustajaa. Shaahin vierailua varten tarjoilijat harjoittelivat tuntikausia kantamalla tarjottimillaan tiiliskiviä ja treenaamalla samalla oikea-aikaisia ruokasaliin saapumisia.

Harmi, etten olen nähnyt suomenkielistä versiota elokuvasta, joten en voi arvioida, millaisen näkökulman se asiaan tuo. Vironkielinen leffa oli joka tapauksessa hyvin kiinnostava, vaikka välillä meinasikin jäädä hieman laahaamaan ja käsittelemään minusta liikaa yleisesti elämää neuvosto-Virossa. Napakampi aiheessa pysyminen olisi mielestäni tehnyt elokuvasta vielä paremman.

Suomenkielisen elokuvan trailerin voi katsella tämän linkin kautta. Vironkielisen trailerin puolestaan löytää täältä, kun klikkaa sivulla olevaa treiler-nappia.

Elokuvan teosta on Taru Mäkelä ollut kertomassa Arto Nybergin keskusteluohjelmassa. Mäkelän haastattelun voi katsella tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails