Elagu Eesti!

Tänään sunnuntaina 24.2. on Viron itsenäisyyspäivä. Eesti vabariik, Viron tasavalta, täyttää 95 vuotta.

Virolaisilla on juhlinnassaan jämäkkä asenne. Taisihan siinä välillä olla jokunen vuosikymmen neuvostovaltaa, mutta mitäpä sitä muistelemaan. 95 mikä 95.

Aiemmin tällä viikolla otin saman päivän aikana kännykälläni kolme kuvaa. Olkoot ne nyt räpsyjä siitä, miltä Viro näytti yhtenä päivänä maahanmuuttajan silmin vuonna 2013.

Viro on Kadriorgin linnan uljasta historiaa, henkistymistä tavoittelevia shamaanikursseja ja reteästi pysäköiviä city-maasturihirviöitä.

Onnittelut, Viro!

Se on ihan kielen päällä

Anonyymi lukija heitti kommenttilootaan kieliaiheisen kysymyksen: 

oletko/tai joku muu löytänyt hyvää sanaa suomen "ihan" tilalle. Se kun on niin käypä moneen tilanteeseen..esim: 

- Ihan kaikki tuli - vahvistamaan asiaa 

- Loma oli ihan kiva - ei nyt niin vakuuttunut, tai sit päinvastoin..Loma oli ihan huippukiva!! 

-Tulen ihan kohta - varmistukseksi 

Tässäpä pähkäiltävää! Minun mielestäni viron kielessä ei ole ihan-sanalle täsmällistä korvaajaa. Noissa anonyymin esimerkkien ihan-tapauksissa voitaisiin käyttää monia eri viron sanoja. 

Minua jäi eniten mietityttämään viimeinen: miten sanottaisiin "Tulen ihan kohta" viroksi? Ma tulen varsti ei ole minusta fiilikseltään sama.  

Pientä fiilausta blogissa

Päivittelin hieman blogin oikeaa reunaa. Mm. seuraamieni blogien listaan tuli hieman muutoksia.

Erityisesti teille, jotka etsitte täältä blogista tietoa Tallinnan uusista kiinnostavista kohteista (ja petytte, kun täällä jaanataan jotain aivan muuta), suosittelen lämpimästi Tallinnlanna-nimistä blogia ja sen Facebook-ryhmää. En tunne blogin pitäjää, mutta avoimin ja kiinnostunein silmin hän tuntuu kotikaupunkiamme katsovan.

Minähän olen jo sen verran vanha Tallinna-pieru, että en enää näe enkä reagoi, jos nenän eteen tulee jotakin siistiä. Onneksi kaupunkiin muuttaa jatkuvasti uusia, tuoreempia silmäpareja.

Suomenlahden junatunnelia odotellessa

Tein laskelmia. 

Olen pian asunut viisi vuotta Virossa. Vuoden aikana käyn Suomessa keskimäärin 10 kertaa (mikä kuulostaa näin auki kirjoitettuna tosi vähältä, mutta eipä reissuja paljon enemmän tule). Se tekee 20 Suomenlahden ylitystä vuodessa, edestakaisin kun tietenkin mennään. Kaikkiaan olen rampannut lahden yli noin 100 kertaa. 

Viron-vuosien alussa matkustimme varsin paljon Nordic Jet Line -nimisen yrityksen laivoilla. Sen matka-aika lahden yli oli 1 tunti 40 minuuttia ja mukaan sai autonkin. Firma meni konkurssiin. 

Sittemmin olemme käyttäneet vain Tallinkin laivoja. Syy siihen on selvä: Star ja Superstar ovat nopeimmat. Ylitys kestää kaksi tuntia. Minuuttiakaan enempää en ole halukas meren aalloilla kellumaan.

Jos laivalla olemisessa on joskus ollut jotakin hupia, niin enää sitä ei totisesti ole. Laivamatka Tallinnaan tai Helsinkiin on verrattavissa tylsään bussimatkaan. Haluan vain päästä mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B. Laivaristeilylle minua ei saisi korvasta vetämälläkään, paitsi jos risteily suuntautuisi Karibialle tai Hurtigrutenille. 

Suomenlahtea ylittäessä aika alkaa venyä. Puolessa tunnissa eväät on syöty, kosmetiikkapuodissa käyty, ensimmäinen vessareissu lasten kanssa tehty. Jäljellä olevat puolitoista tuntia tuntuvat nälkävuodelta. 

Noin sadasta lahdenylityksestä olen viettänyt noin 95 laivojen leikkipaikan reunalla. Omien lasten kasvamisen huomaa siitä, että enää ei tarvitse istua kahta tuntia pallomeressä vahtimassa holtittomasti kiipeileviä ja kaatuilevia taaperoikäisiä tenavia, jotka haluavat nuolla jokaista pallomeren palloa. 

Nyt voi lojua kirjan, lehden tai viihde-elektroniikan parissa sohvalla ja puuttua vain tarpeen mukaan liian hurjiksi meneviin leikkeihin. Komennan myös armotta toisten hurjapäisiä lapsia. Kylä kasvattaa, laivan leikkipaikallakin. 

Viiden vuoden aikana on voinut havaita kannettavien tietokoneiden ja älypuhelimien räjähdysmäisen lisääntymisen. Kun laivamatkustajat löytävät istumapaikkansa, lähes kaikki kaivavat eteensä pöydälle läppärin, jolla tehdään töitä tai josta katsotaan elokuvia. Laivalla voi usein bongata harhailevakatseisen edestakaisinkävelijän. Hän on se, joka etsii vapaata pistorasiaa tietokoneelleen. 

Vain kerran olen joutunut matkustamaan maanantaiaamun ensimmäisellä laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Silloin tunsin olevani planeetan ainoa nainen. Matkaa taittoi kanssani 1 500 virolaista rakennusmiestä. 

Talvisin en välittäisi matkustaa laivalla ollenkaan, sillä todennäköisyys keinuttavaan kyytiin on turhan suuri. Vatsani reagoi jo pelkkään pärskeiden näkemiseen. 

Siihen nähden on suuri ihme, että sadan matkan aikana olen halannut Idoa vain kerran. Vatsalaukkua tyhjentäessäni tytär seisoi vieressä ja kysyi: "Äiti, mitä sä teet?" 

Mitäpäs minä. Nautin Itämeren aalloista. 

Tunnustus: käytän kamaa

Lapsuudenkodissani on aina syöty talkkunaa. Tai lähinnä vanhempani ovat, minä en niinkään. Talkkunasta tehdään tuoreiden mustikoiden kanssa mustikkapöperöä tai sitten talkkunaa sekoitetaan sokerin kera viiliin. 

Virossa olen vuosien mittaan todennut, että talkkunaa on monessa paikassa. Talkkunaa sekoitetaan jogurttiin tai piimään, suklaata maustetaan talkkunalla ja tietenkin on myös talkkuna-kohukkeita. 

Silti vasta muutama viikko sitten tulin maistaneeksi ensimmäistä kertaa talkkuna-piimäjuomaa. 

Viroksi sen nimi on kamajook. Kama tarkoittaa talkkunaa (kyllä, tämä on taas niitä suomalaisia hauskuuttavia viron kielen sanoja) ja jook on juoma. 

Maistoin juomaa ja tuumasin sen olevan kummallisen makuista. Sitten otin toisen ja tuumasin, että eipä se oikeastaan hassumpaa olekaan. 

Seuraavana päivänä marssin kauppaan ja ostin pussin kamaa. Muutamasta teelusikallisesta kamaa mansikanmakuiseen piimään sekoitettuna syntyy oiva, raikas juoma. Kuiva, hapan ja makea samaan aikaan. Vähän kuin punaviini - ei oikeastaan kovin hyvää, mutta silti tahtoo ottaa toisenkin lasin. 

Minä olen tottunut siihen, että talkkuna on rakenteeltaan täysin hienojakoista. Täkäläinen kama on karkeampaa. Ei nyt aivan leseisen kaltaista, mutta sellaista, että juomaan tulee pieni karkeuden tuntu. Samoin huomasin, että ainakin kaupasta ostetussa kamassa on joukossa vehnää. Jotenkin muistelen, että suomalaisessa talkkunassa ei vehnää ole, ruista ja hernettä vain. 

Kamankäytöstäni tuli puhetta myös turkulaisten viikonloppuvieraidemme kanssa. He palauttivat mieleen sanan, jonka olin jo täysin unohtanut. Lounais-Suomessahan talkkunaa kutsutaan nimellä piapo. Siis piapo! Miten sellaista sanaa voi edes olla!?

No joo joo!

Aviomies on viime aikoina huomautellut minulle, että blogissa on ollut kovin hiljaista. Piparkakkupostauksesta pitäisi kuulemma päästä vähän eteenpäin. 

Koetan palailla pikkuhiljaa langoille. Otetaan vaikka sesonkileivonnainen kerrallaan. Viimeksi oli piparkakut, ja nyt onkin jo runebergintorttujen aika. Ja pian syödäänkin laskiaispullia. 

Ooh, kerronpa muuten heti, kun muistan: marraskuussa 2009 kerroin teille upeasta, mutta kurjassa kunnossa olevasta talosta, jonka haaveilin ostavani. 

Viikonloppuna ajoin siitä ohi ja se oli kunnostettu! Se on mielettömän kaunis! Argh! Nappaan kuvan joskus, kunhan satun siellä päin liikkumaan. 

Missä ne mesenaatit nyt ovat, joiden kanssa piti taloa ostaa, häh?!