lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pienen ihmisen ikäkriisi

Meillä vietetään tänään 4-vuotissyntymäpäiviä. Hiljaisuudessa.

Jo muutaman kuukauden ajan J on ilmoittanut synttäreistä puhuttaessa, että hän ei halua tulla neljävuotiaaksi. Hän haluaa olla vain kolme.

Viimeksi eilen kyselimme, haluaisiko poika, että pitäisimme pienet synttärijuhlat. Vastaus oli ehdoton ei. Hän ei tahdo syntymäpäiviä eikä olla neljävuotias.

Tämä päivä on hieman onnistunut lepyttämään mielialaa. Me vanhemmat olimme kuitenkin hankkineet pojalle pari lahjaa, joista on riittänyt päiväksi iloa.

Lopulta reipas alakouluikäinen naapurintyttömme pihaleikeissä vakuutti J:n, että synttärit on tosi kiva juttu, kun saa lahjoja, herkkuja ja ennen kaikkea - saa olla saman ikäinen kuin naapuruston muut neljävuotiaat. Näille puheille J jo nyökytteli ja nauroi. Lapsi osaa puhua lapselle.

Illalla tulevat naapurit syömään kakkua, mutta synttäreistä emme puhu mitään. Onnistuvat ne juhlapäivät näinkin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea 4-vuotiaalle J:lle! T Jäkestä täytti juuri 10 x 4 eikä ikäkriisistä ole tietoakaan.

S kirjoitti...

J kiittää ja onnittelee myöhäisheränneenä pyöreistä, kriisittömistä vuosista!

Anonyymi kirjoitti...

No voi hyvät hyssykät. Miten nyt muutaman päivän kuluttua on mieli? Suostuuko kummipoika olemaan nelivuotias?
T-täti

S kirjoitti...

T, kyllä, kummipoika on nyt hyvillä mielin neljävuotias. Mieli kääntyi synttäripäivän aikana. Tutkimattomat ovat pojanviikarin ajatusten tiet.

Related Posts with Thumbnails