Lähdimme maaliskuun lopussa Tallinnasta aamuyön pimeinä tunteina sakeassa lumipyryssä ja putkahdimme matkanteon jälkeen aurinkoiseen Kaliforniaan, jossa kaikki oli vihreää, vehreää ja kaunista. Hyppäsimme yhdessä vuorokaudesta lähes sydäntalvesta täyteen kesään.
Mutta kai nämä kaksi kuukautta ovat täällä kevättä olleet, mikäli ihmisten puheita ja lehtijuttuja on uskominen. On vain niin hankala käsittää minkään vuodenajan vaihtumista, kun koko tämän ajan on jo ollut skandinaavin mielestä ihan kesä.
Nyt alan huomata, että jotkut muutama viikko sitten kukkineet puut ja kukat eivät enää kuki ja toiset puolestaan pukkaavat nuppuja. Joten kyllähän luonnossa jotakin tapahtuu. Mutta huikeaa, räjähtävää, heleänvihreää pohjoisen kevättä täällä ei todellakaan ole, ja sitä on vähän ikävä. Kun tietää, miten armoton talvi Suomessa ja Virossa on takana, on riemu keväästä tänä vuonna ollut varmaan erityinen.
Sen olemme ymmärtäneet, että näillä seuduilla tämänvuotinen "kevät" on ollut todella poikkeuksellinen. Harmaata, sateista ja koleaa ilmaa on ollut epätavallisen paljon. Meistä tämä sää on ollut sellaista tavallista Suomen alkukesää: joskus pari päivää lämmintä ja sitten taas viilenee. Pitkiä hihoja ja lahkeita on tarvittu koko ajan, mutta ei paksuja päällystakkeja sentään.
Vaan on Piilaakson keväässä tuttuakin. Virossa meitä ovat keväisin ilahduttaneet viereisellä tontilla mellastaneet satakielet. Hauska oli huomata, että täälläkin oman kodin naapuritontilla piti konserttiaan konsolipelin ääntä matkiva siivekäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti