maanantai 16. toukokuuta 2011

Aurinkoa, vettä, rakeita ja muita ilmaveivejä

 


 


Kalifornia, tuo aurinkoisista osavaltioista aurinkoisin näytti luontoaan: sunnuntaipäivään on kuulunut niin vettä, aurinkoa kuin rakeitakin. Kyllä, rakeita.

Raesateen koimme Mountain View'n sunnuntaiaamuisella farmers' marketilla. Siellä eräs myyjä totesi, että hän on käynyt markkinoilla 17 vuoden ajan, mutta kertaakaan ei ole tällaista ilmaa ollut. Me olimme paikan päällä ehkä reilun puoli tuntia ja sinä aikana ehti olla kaikenlaista säätä lumisadetta lukuun ottamatta.

Vaan eipä ole raesade viikonlopun menoa haitannut. Lauantaina kävimme Mountain View'n kaupungin Rengstorffin puistossa pidetyllä isolla kirpputorilla, josta löytyi mm. kuvan soma keltainen kastelukannu. Se lähtee matkalle kohti Suomea, josta meille saapui perjantaina ensimmäinen vieraamme, J:n kummitäti.

Puistokirppari oli hauska kokemus. Nurmikolle olivat levittäytyneet ihmiset myymään autotalliensa aarteita ja kaikenlaista oli kaupan. Me esimerkiksi saimme yhteensä dollarilla (n. 70 eurosenttiä) hammasharjamukit kylpyhuoneeseen. Puistossa oli myytävänä myös laitteita, joiden käyttötarkoitus jäi täysin hämärän peittoon. Eräästä alla olevista kuvasta voinee tunnistaa pölynimurin, mutta sen vieressä olevan pallonmuotoisen vehkeen nimi jäi mysteeriksi. Jonkin sortin kuivain se oli, sen saattoi laitteen päällä olevista teksteistä tajuta.


 


 


 


Muutoin viikonloppuun on kuulunut Barbapapa-palapelin peluuta ja hyvin syömistä. Lettuja saatiin ravintolassa ja parsaa kotikeittiössä, kun vieraamme osasi tehdä vihreille pötkylöille hyvän kastikkeen.

 



 


Posted by Picasa



(Juuri nyt tekee vähän kipeää olla täällä kaukana, mutta ei se haittaa - ihanaa, Leijonat, ihanaa!)

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails