keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kansa on puhunut ja pulinat pois

Huuh, tehän äidyitte valtavan aktiivisiksi kommentoijiksi blogin jatkon suhteen, suuri kiitos siitä! On mukava huomata, että sepustukset jaksavat kiinnostaa sen verran, että väki vaivautuu kommentoimaan.

Näyttää siltä, että blogi jatkuu tässä samassa osoitteessa entisellään, mutta muutamin muutoksin, mistä ideoista kiitän kommentoijia. Viro-asioiden siirtäminen omalle sivulleen kuulostaa erittäin järkevältä, ja ehkä tulee vähän ulkoasusäätöäkin.

Mutta näitä kaikkia teen jossakin kohtaa, kun on aikaa vähän enemmän kuin tämä pari minuuttia. Nyt olemme aika kiinni lähtövalmisteluissa. Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että juuri nyt pitäisi ottaa itselle aikaa kirjoittaa muuton aiheuttamista tunnoista, sillä jos sitä ei tee, niin myöhemmin tekemättä jättäminen kuitenkin jurppii.

Yritän pitää teihin yhteyttä edes lyhytsanomin ja siksi herättelen henkiin Twitter-tilini #jasmineilinen ja koetan sen kautta päivitellä lähtökuulumisia. Seuratkoon sitä, ken haluaa. Twitter-linkki ilmestyy tuonne palkkiin kunhan jossakin kohtaa niin pitkälle selviän.

Otsikko tuo mieleen tulevan eduskuntavaalitaiston ja harmin siitä, että kansalaisvelvollisuuden täyttäminen jää meillä tällä kertaa haaveeksi. Mutta käykäähän te uurnilla!

Sittenpä voisikin alkaa sulatella pakastinta. Se on moro taas!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Kaliforniassa ole konsulaattia missä voisi käydä äänensä antamassa? Ennakkoäänestyshän on vasta huhtikuun puolella. T Jäkestä

S kirjoitti...

On, mutta se on meille liian kaukana, ainakin muuton alkuhötäkän aikoina.

Related Posts with Thumbnails