perjantai 3. joulukuuta 2010

Pöff

Kaksi ja puoli vuotta Virossa, enkä vielä kertaakaan ole käynyt täällä asuessa elokuvissa. Pöh, säälittävää kotona jumittamista.

Leffatarjontaa kyllä olisi, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun käynnissä on Baltian suurin elokuvafestari PÖFF eli Pimedate Ööde Filmifestival eli Pimeiden öiden filmifestivaali.

Juuri huomasin, että suomalaisen Prinsessa-elokuvan pääosaesittäjä Katja Küttner oli saanut festarilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon.

Hieno homma, vaikka minua huvitti uutista lukiessa se, että en meinannut ensin tajuta, mistä festivaalista on kyse, kun Hesarista lukemani uutinen käytti nimeä Black Nights Film Festival. Se kuulostaa niin juhlallisen kansainväliseltä, kun tapahtuma on täällä kaikkialla tuo PÖFF ja kaikki tietävät, mistä on kyse. Jostakin musiikkifestivaalistakin sanottiin, että se on vähän niin kuin "musa-pöff". PÖFF on jo käsite.

Ja kun nyt tuli elokuvista puhe, niin huomenna lauantaina voisi harrastaa Tallinnan kaduilla tiukkaa julkkibongausta, sillä täällä jaetaan "Euroopan Oscarit" eli European Film Awards -palkinnot.

Tähän liittyen tajusin liian myöhään, että festarijärjestäjät olivat pistäneet pystyyn mahtavan maanläheisen vieraanvaraisuus-ohjelman. Kuka tahansa sai ilmoittautua tarjoamaan kotonaan lounaan muutamalle festivaalin osallistujalle, siis näille elokuvaväen edustajille. Postimehen uutisen mukaan ohjelmaan ilmoittautui 44 tallinnalaista perhettä, joista valittiin lounaan tarjoajiksi 41. Heidän on pitänyt sitten esitellä festarin järjestäjille ruokalista, mitä he meinaavat eurooppalaisille elokuvatähdille tarjota.

Vitsi kun en huomannut tuota ajoissa! Kyllä minä olisin voinut Roman Polanskille tai Ewan McGregorille kanasopat ja pannukakut tehdä ja sumpit keittää. Tai oikeastaan olisin halunnut tarjota ne näyttelijä Bruno Ganzille, joka saa festarilla elämäntyöpalkinnon. Ganzin näyttelemä Hitler elokuvassa Der Untergang on edelleen vavahduttavimpia näyttelijäsuorituksia, mitä olen nähnyt.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails