sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lampaansyöjät

Kyllä nyt on pääsiäistä vietetty! Suomesta tulleiden ystävien kanssa parannettiin maailmaa ja siinä samassa syötiin varsin tukevasti. Yläkuvassa näkyy herkullinen eilispäivän possuateria. Alemmissa kuvissa on käsittelyssä lammas. Lampaankoivet uivat yön yli vadissa punaviinimarinadissa ja kypsyivät seuraavan yön uunissa. Tuloksena oli ei-lainkaan-lapasen-makuinen lammasateria.

Seurueen herrat huolehtivat täysin pääruokapuolesta ja minä puolestani askartelin elämäni ensimmäisen pashan, joka onnistui mielestäni hyvin. Kuvittelin pashan teon jotenkin järkälemäisen vaikeaksi, mutta eihän se sitä ollut.

Vauhtia pääsiäisjuhlinnassa piti neljä lasta, joista vanhin oli kolmevuotias. Tänään maalattiinkin pääsiäismunia koko porukka, ja olipa pääsiäispupu piilottanut pienimmille suklaisia herkkuja, joita antaumuksella etsittiin.

Haaveissa oli, että vieraiden kanssa olisi voitu nauttia kaupungilla kauniista kevätpäivistä, mutta Tallinnassa satoi koko viikonlopun. Mutta haitanneeko tuo mittään, kun sen sijaan voi keskittyä rauhassa ruumiin ja mielen ravintoon.

 


 




 
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails