maanantai 11. tammikuuta 2010

Kiss and cry

Taitoluistelun EM-kisat liu'utaan Tallinnan Saku Suurhallissa 19. - 24.1. ja minua jurppii. Sattuneesta syystä en istu kisoja paikan päällä katsomassa, vaan joudun tyytymään kotoiseen kisastudioon. Eipä voisi olla helpompaa päästä kerrankin seuraamaan arvokisoja vaivattoman etäisyyden päässä, mutta näin kävi tällä kertaa.

T:n kanssa mäkiviikkoa katsellessa pohdittiin, että joskus tulevaisuudessa, kun jälkikasvu on hieman vanhempi, me lähdemme kiertämään mäkiviikon. Toinen haaveeni on päästä seuraamaan jotakin tenniksen grand slam -turnausta, lähinnä Wimbledonia. Ja tietysti johonkin (kesä-)olympialaisiin pitää vielä joskus selvitä.

Eesti Päevaleht tiesi muuten kertoa, kuka on keksinyt taitoluistelukisojen kiss and cry -kulmauksen nimen (se on se paikka, johon luistelijat tulevat suorituksensa jälkeen kuulemaan pisteitä). Termin takana on kuulemma suomalainen Jane Erkko, joka keksi nimen Helsingissä 1983 pidettyjen taitoluistelun EM-kisojen yhteydessä. Erkko oli kisojen järjestelykomitean jäsen. Nykyisin termi on ihan virallisesti kansainvälisen taitoluisteluliiton käytössä.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails