sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kunnallisvaalit tulevat - olenko valmis?

Lokakuun 18. päivä on Virossa kunnallisvaalit. Varsin maltillista on vaalikohina tähän mennessä ollut. Parin viime viikon aikana ovat Tallinnan katukuvaan ilmestyneet ensimmäiset vaalimainokset. Toistaiseksi mainostajina ovat kaksi puoluetta, Keskerakond ja Reformierakond.

Vaalimainosten perusteella nämä puolueet eivät ainakaan sorru turhanpäiväiseen populismiin, niin tylsän ankeita pönötyskuvia ja arkista tein-itse-ja-säästin -grafiikkaa mainoksissa nähdään. Kirjailija Andrus Kivirähk ehti jo irvailla mainoksille eilisessä Eesti Päevalehden pakinassaan.

Viron sisäministeriö muisti minua ystävällisesti kirjeellä jokin aika sitten. Kirjeessä minulle kerrottiin, että olen EU-kansalaisena ja Virossa pysyvästi asuvana oikeutettu äänestämään kunnallisvaaleissa. Olisi minulla ollut oikeus asettua ehdokkaaksikin, mutta jäi nyt tällä kertaa tekemättä.

Nyt siis pitää sen verran aktivoitua yhteiskunnallisesti, että saa selvitettyä, kenelle kallisarvoisen äänensä antaisi. Menisikö se vaikka kaupunginosamme hallinnon pomolle, joka ainakin näyttäisi tekevän hommiaan, sillä kotiseutumme asiat tuntuvat olevan jokseenkin tolkullisella tolalla? Vai antaisiko sympatiaäänen naisehdokkaalle, joka tuli tutuksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta ja jota ryöpytetään hävyttömästi keltaisessa lehdistössä? No, jospa kuitenkin vähän painavampia perusteita koettaisin löytää.

****

Hee, Suomessa näköjään kohistaan Jari Tervon uusimmasta. Hienoa on huomata, että kirjallisuus jaksaa puhuttaa, vaikka en kirjaa lukemattomana osaa muodostaa mielipidettä, onko kohkaamiselle mitään syytä. Sattui vain asia erityisesti pistämään silmään, kun luen parhaillaan Tervon Ohranaa. On hän kyllä taitava sanankäyttäjä, vaikka en oikein vielä tiedä, tykkäänkö kirjasta vai en.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan kyllä ihmetyttää juu tuo toimittajien kohkaaminen Koljatista (vielä ei ole luettu, mutta hankittu jo on). Kovasti tuntuvat olevan pettyneitä, kun ei kukaan olekaan haastamassa nyt Tervoa oikeuteen kirjasta. Menisivät töihin etsimään oikeita uutisia!!! Toisaalta - Tervon lompakko kiittää...

S kirjoitti...

Juuri näin, Tervo varmaan itkee koko matkan pankkiin. Eikä tosiaan näytä kukaan olevan oikeuteen viemässä, ja muutenkin koko poru on jo hiljennyt. Aamen.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä paitsi Vanhanen on ilmoittanut pitävänsä kirjasta ja Pekkarinen jopa tupee-jutusta.

Informoi Väikis

Related Posts with Thumbnails