perjantai 10. heinäkuuta 2009

Muista nämä laulujuhlille (lapsiperheversio)

- Vaatetta kaikkiin sääolosuhteisiin.
- Mukavat kengät, joilla on hyvä sekä seistä kaltevalla pinnalla että kävellä paljon.
- Kunnon istuinalusta ja/tai piknik-huopa. Yksivuotias ei kuuntele kuutta tuntia kuorolaulua kauniisti sylissä (yllätys!), vaan välillä pitää vetäytyä huovalle eväille ja verryttelemään jalkoja. Eikä tee pahaa aikuisellekaan.
- Riittävästi evästä ja juomaa, käsidesiä ja kosteuspyyhekitä.
- Tarvittavaa fiilistelyrekvisiittaa: sinimustavalkeat liput, pinssit, vaatteet, korut yms. Meillä oli mukana myös Suomen lippu.
- Kiikarit.
- Vessapaperia.
- Lehmän hermot: ryysis on joka tapauksessa hirmuinen, joten ei sillä kannata itseään stressata. Tilaisuus kestää onneksi niin pitkään, että tunnelmasta ehtii nauttia. Vessajonoon pitää kuitenkin lähteä jo reilusti ennen kuin on hätä!
- Käteistä rahaa.
- Ylioppilaslakin voisi laittaa päähän.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails