lauantai 11. lokakuuta 2008

Virolaista mediaosaamista Suomessa

Sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 6.10. juttu Jyväskylän yliopiston uudesta journalistiikan professorista Epp Laukista (Epp on naisen nimi). Hän tuli tehtävään Tarton yliopistosta ja aloitti Jyväskylässä elokuussa.

Kiintoisinta jutussa oli Laukin kommentit siitä, että Virosta puuttuu mediakritiikki. Laukin mukaan median kritisointi täällä on vaikeaa siksi, koska tiedotusvälineiden omistajat pelkäävät, että mediankäyttäjät pitävät tiedotusvälinettä huonona, jos sitä kritisoidaan.

Lauk sanoo, että kritiikittömyys juontaa juurensa neuvostoaikaan, jolloin lehdissä ei tietenkään voinut kirjoittaa mitä tahansa eivätkä tutkijat voineet kriittisesti analysoida oman maansa tiedotusvälineitä. Niinpä journalistiikan tutkimus keskittyi mediahistorian tutkimukseen.

Suomessa median kritisointi on Jokelan ja Kauhajoen jälkeen lähtenyt ihan uusiin sfääreihin, mikä toivottavasti vie tiedotusvälineitä parempaan suuntaan. Viron sisäistä mediakritiikkiä en ole osannut tarkastella, mutta täytyypä tuon Laukin haastattelun myötä jatkossa asiaa katsella.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails