sunnuntai 10. elokuuta 2008

Älä työnnä arbuusia sieraimeen, lapsonen


Eiliseen kuului suorastaan merkkitapaus. J ja minä olimme erossa toisistamme toistaiseksi pisimmän ajan, pari tuntia. Tämä sen takia, että istuin kampaajalla. Poika oli tietysti isänsä huomassa ja hyvin meni. Kampaajallakin onnistui selvittämään toiveeni viroksi, joten tuli ihan hyvä tukka.

Suomessa olen ihmetellyt, mikseivät edes suuremmat kampaamot saa ajanvarausjärjestelmäänsä internetiin. Eilisellä kampaamolla sellainen oli. Netissä vain ruksitetaan varauskalenterista itselle sopiva vapaa aika ja toisesta listasta ruksitetaan, minkälaista höyhenten pörhötystä on vailla. Varsin näpsää. Totta kai ajan voi varata myös soittamalla, mutta jos selvästi tietää, mitä haluaa, niin nettivaraus on tosi hyvä.

Kampaajareissun jälkeen lähdimme vielä käymään Keskustorilla tarkoituksenamme ostaa kanttarelleja. Eipä löytynyt keltavahveroita tälla kertaa, mutta muita herkkuja tarttui kyllä mukaan, kuten kuvasta näkyy. Tuoretta, virolaista valkosipulia sai 70 kruunulla eli 4,5 eurolla kilo. Salaattikerät olivat upeita ja maistuivat älyttömän hyvälle.

Vesimelonit taitavat täällä olla paljon enemmän juttu kuin vaikkapa Suomessa. Torin täyttävät mahtavat arbuusiläjät. Suuri osa meloneista tulee Uzbekistanista.

Erikoisin toriostos taisi olla pullollinen azerbaidzanilaista granaattiomenamehua, 35 kruunua eli rapiat kaksi euroa. Ajatuksen tähän ostokseen sain, jälleen kerran, kehumastani Otso Kantokorven matkaoppaasta.

Granaattiomenamehu onkin etikettinsä mukaan aivan mahdotonta terveysjuomaa. Pullon kyljessä kerrotaan, että mehu sisältää monia tärkeitä vitamiineja, se nostaa veren hemoglobiinitasoa, alentaa verenpainetta, puhdistaa verta ja auttaa sydän- ja verisuonitaudeissa sekä diabeteksessa. Maistoin mehua äsken ja ihan juotavaa se oli. Tiedä sitten terveysvaikutuksista.

Muistakaapa kisaveikkaus edellisestä postauksesta!

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails