sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Suosituksia ja iik, ihqua!


Viikonloppuna kylässä olleen siskon perheen kanssa tuli taas kierrettyä kaupunkia. Aloitimme kaupungilla pyörinnän yhdeltä Tallinnan toreista, rautatieaseman (Balti jaam) takana olevalta Jaama turgilta eli aseman torilta. Ehdoton elämys, käykää! Sieltä saa aivan kaikkea ja tori näyttää ja tuntuu oikealle, arkiselle elämälle. Tori on iso ja sen kiertelyyn kannattaa varata aikaa. Tarjolla on elintarvikkeita (torialueella ovat mm. liha- ja kalahallit), vaatteita, kenkiä, kirjoja, kirpputoreja ja ihan mitä tahansa sälää, mitä vain osaa keksiä. Meidän ostossaldonamme oli rahapuun taimi (10 kroonia) ja kirsikoita. Kirsikoiden ostamiseen liittynyttä rahanvaihtohässäkkää en vieläkään tajua, mutta rahaa emme ainakaan menettäneet.

Siskon sakki on sen verran kovakuntoista, että he kipaisivat Olevisten kirkon torniin. Kovin heikkohermoisten ei kuulemma sinne kannata mennä, sillä huipulla tornia kiertävä kävelykaistale on melkoisen kapea. Minulta kiipeäminen jäi taaskin, mutta tulipahan J ruokittua kirkon eteisessä. Siunattua maitoa!

Kaupungilla oli siskon kanssa pyörähdettävä Vivian Vaun kenkäsalongissa (linkki tuolla sivupalkissa). Käynnin tuloksen näette oheisesta kovasta. Hienoista hullaantumista oli ilmoilla, kun liikkeessä oli tarjolla ihan mahdottoman hienoja klopoja. Kaikki kuvan kengät eivät ole minun! Puolustaudun myös alennusmyynnillä!

Tällä hetkellä olen (kenkien lisäksi) aivan täpinässä kahdesta todella hyvästä matkaoppaasta. Ahmin niitä parhaillaan rinnatusten. Opuksen ovat Otso Kantokorven "Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa ja trolleybusseissa" ja "Sankarimatkailijan Neuvosto-Tallinna". Kustantaja on Like, jonka nettikaupasta kirjoja ainakin saa. Kirjoja lukiessa Tallinna on avautunut hurjan paljon enemmän, ja nyt houkuttelee kovasti lähteä kulkemaan Kantokorven suosittelemia reittejä ja etsimään hänen mainitsemiaan paikkoja. On ehkä esimerkiksi aivan pakko lähteä Tallinnan hipodroomille raveihin ja Mustamäeen etsimään blini-grilliä. Kirjasta selvisi myös, että aivan lähellä sijaitsevassa maneesissa todella on tarjolla ratsastustunteja. Ehkä heppailuharrastuksen saisi syksymmällä heräteltyä henkiin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

S, A ja J kiittävät viikonlopusta, oikein oli mukavaa! A:n mielestä poreamme on maininnan arvoinen plussa tällä reissulla!

Kotimatkalla laivalla tepastelivat vastaan M ja pikku-S sekä yllättäen M ja P, pikkuserkkumme Hämeenlinnasta. P oli myös vaikuttunut uusista popoistani ja M:n kauhistukseksi laittoi liikkeen nimen visusti mieleensä :)

Palaamme asiaan, kenkien merkeissä ja muutenkin...

J pyytää lisäämään linkkeihin suklaakonvehtipaikan!

S kirjoitti...

Ääh, en saa millään päähäni, ketä pikkuserkkuja tarkoitat!

S kirjoitti...

Öh, tyhmä minä. Nyt hoksasin pikkuserkut. Olipa pitkät piuhat.

Anonyymi kirjoitti...

Muutoin, vaikka kuinka eräs rouva totesi, että laivaan on aina tilaa, eipäs vaan meinannut olla... Vasta kun otin surkeimma ilmeeni (ja ehkä myös pikkuherra S teki saman) ja sanoin kanto- ja muine reppuineni ja rumpuineni virkailijattarelle: "Ei ole ruumi? Palun, vaadake mind, laps ja kôik..." laivasta löytyi meille paikat. Mutta kiitos vielä kerran kaikesta, nähdään taas, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin!

Rumpurouva M ja pikku-ukko S

Related Posts with Thumbnails